Torstai ja perjantai kului Hartwall-areenalla hevosia ja taitavaa ratsastusta ihaillen. Olipas kivaa ja rentouttavaa olla liikkeellä lemppariharrastuksen parissa kivan kaverin kanssa. Expoalueelta josta en etukäteisraportin mukaan osta mitään ostin blogihevoselle mustan fleeceloimen ja mustan satulahuovan. Humööri ei riittänyt brodeerausjonoon mutta miettikääs miten hienoa olisi ollut jos arkiloimessa ja -huovassa olisi ollut pollen kutsumanimi vaalean harmaalla - niin kuin molempien kanttauksetkin on!!!

Sitten hard core neulomisfilosofointia. Ihan tyhmää olla rajoittunut 70-luvun lapsi joka on mielummin lokeroitu kuin mielikuvituksellisesti koulutettu ;). Siis. Olen vasenkätinen mutta oikeakätinen käsityönopettajani ei kyennyt opettamaan minulle neulomista oikeaoppisesti (siis te oikeakätinen enemmistö puhutte siis samasta asiasta termillä vääräkätisesti) ja neulon siis niin kuin kaikki oikeakätiset. Itse asiassa minut on opettanut neulomaan äitini, joka on varsin taitava mutta hänkin oikeakätinen ja ilman pedagogista koulutusta joten hän jätti dilemman opettajalle. Ja 80-luvun puolivälissä ei sitten tunnettu ilmeisesti mitään peilikuvana opetusta tai muutakaan - ainakaan meillä Åbon periferiassa.

Olen monesti miettinyt että olisihan sekin projekti kun opettelisin homman nyt. Mutta vielä en ole ainakaan saanut toimeksi, tuntuu aina vaan helpommalle neuloa sitä suht tasaista ja nopeaa jo opittua kuin alkaa harjoittelu aivan alusta. Kaverini kertoi omasta kaveristaan joka osasi neuloa kaksikätisesti sen verran taitavasti että neuloi kaikki paidat kokonaan oikeilla kerroksilla. Siis työn kääntämisen sijaan palasikin ns. omia jälkiään takaisin päin - jos ulosantini jotenkin hämää. Se olisi tavoittelemisen arvoista? *koittaa motivoida itseään*

Huomasin että keskeneräisten töitten - niitten aktiivisesti keskeneräisten - määrä on kasvanut neljään... Kannattaisiko joskus keskittyä kenties yhteen sen sijaan että neuloisi ja virkkaisi vuorotellen montaa. No, kunhan arki alkaa niin keskityn siihen huiviin vaan, haluan sen pian valmiiksi. Tuo on vakaa päätös. Piste.

M

P.S. Hauskanen testi, mutta nyt en ehkä ole enää ammatillisesti vakuuttava????

I am 9% loser. What about you? Click here to find out!