Hih, se on lauantai-ilta ja minä neulon kissan kanssa. En sen lorun mukaisesti pientä sukkaa...vai kissako sitä värkkäsi. No kumminkin minä teen aniliininpunaista Sophieta ja kissa jäystää* lankaa ja seurustelee.

* Lainasin tämän loistavan termin Marjutilta. Sitä en tiedä onko se alun perin juuri hänen sovituksensa. Mutta ihan ensivilkaisusta lähtien siinä on minun mielestäni sana kohdannut tarkoituksensa. Kissan ja langan suhdetta ei voi muuten kuvata etenkin jos lanka on kissan suussa. Aamenplottis.

No kohta musta tulee hurja ja vaihda systerin dobermanniin, ja ehkä sinisävyiseen tilkkupeittoon ;).

Sitten voisin reissuillani poiketa bestistä moikkaamaan kirjavan Clapotiksen kanssa. Katselin muuten että mahtaakohan Pienen neuleblogin Minnalla olla samaa lankaa Clapotikseen kuin minulla, tai siis minulla samaa lankaa kuin hänellä kun hänen huivinsa on jo valmis. Olen itse ostanut tuon langan jo aika kauan sitten kun Seitsemässä veljeksessä oli about vastaavan väristä pätkävärjättyä, mulla oli sitä hamstrattuna ja jostain taas päättelin että niitä saatettaisiin tarvita kahden paksuisena ;). Niin niitä tarvittiinkin mutta tätä ohuempaa Siljaa jäi yli ja kävin nyt Neuletikissä ostamassa sitä lisää.

Kotona odottaa vielä ne ikuisuusprojektit VK:n huivi ja kirsikanpunainen kietaisuneule. Ensimmäisestä on niin vähän (ajallisesti vähän, määrällisesti joitain kymmeniä senttejä = 1 kerä lankaa) jäljellä etten saa itseäni inspattua ja jälkimmäisen etukappaleita jouduin purkamaan joten siinä meni motivaatio hetkeksi. Kissa kylläkin tykkää tämän syksyn langoistani eniten just Drops Alpacasta joten nämä kaksi lepovuorossa olevaa työtä miellyttäisi sitä eniten.

Valmistuneissa on yksi pipo ja yksi kaulahuivi...aika laihaa :DD.

Kiitos Niinalle postista, se olin kotiinpaluun kunniaksi kiva ylläri. Harmittelin että lupaamani vastalahja jäi kotiin kun minä lähdin reissaamaan mutta toivottavasti muistan postittaa sen maanantaina. Samalla postitan erään paketin jota vastaanottaja on saanut odottaa hurjan kauan...toivottavasti hän muistaa vielä ;). 

Perjantaina olin pahaa aavistamatta suihkussa ja hoitelin juuri hiuksiani kun kuulin että postisetä koittaa sulloa jotain ylisuurta postiluukusta sisään. Mulla ei ollut tietenkään kylppärissä pyyhettä ja niin sportti en ole minäkään, vaikka estoton kyllä, että lähtisin ovelle kirmaamaan hoitoaine hiuksissa, naamio kasvoilla ja ympärilläni vielä kostea pussilakana saunan pyykkinarulta xD. Johan siinä menisi taas verovaroja postimiehen kuntoutukseen jos auttaisikaan. Joten lannistuneena kuuntelin miten yritys epäonnistui ja setä soitti ovikelloa ja poistui. Ja jätti lapun missä ilmoitettiin että pakun voi noutaa klo 16 jälkeen. Mutta huoh, mä olin menossa 1430 töihin joten nyt joudun elämään koko viikonlopun siinä jännityksessä että olisikohan siellä vihdoinkin Angelyarnsilta loput lehdet!!! Vai oliko se vaan joku tyhmä H&M:n paketti minkä olen kokonaan unohtanut.

Angelyarnsia on kehuttu kovasti nopeaksi mutta minulla ei ole juuri siihen kommentoitavaa. Tilasin lehtiä syyskuun lopulla ja niistä murto-osa tuli n. kk päästä. Näistä lopuista he ilmoittivat että lähettävät ne sitten kun saavat niitä lisää. Mutta sivuilla ei mainittu kyllä mitään että niitä ei ole "varastossa". Palautteen kautta ei meinannut millään saada vastauksia. Ilmeisesti heillä on kyllä suuri suosio ja liian vähän henkilökuntaa ja siitäkin vähästä osa oli silloin sairastamassa. Eli uskon edelleen muitten kokemusten perusteella että sieltä saa hyvää ja nopeaa palvelua?

Vuodatus on näemmä tänään taas temppuillut. "Aina" kun se tilttaa niin se ilmoittaa tietysti blogin päivittyneeksi kun etusivu on muuttunut. Mutta joo, ei ole mun stooreja tuo "too many connections" jne. Onneksi katkot ovat olleet verrattain lyhyitä, muuten tämä tomumaja siirtyisi johonkin muualle. Ongelmat ovat toki inhimillisiä :) mutta kiva että palveluntarjoaja reagoi niihin nopeasti. Minä henkilökohtaisesti olisin kyllä valmis maksamaankin blogipalvelusta. Mutta pikkuisen petrattuna tähän nykyiseen nähden, ei paljon mutta vähän jotain.

M

PS Pitää vaihtaa ruokakuntaa tässä välissä, laittelen linkit ja kuvat asianmukaisille paikoilleen kun pääsen loppupisteeseen _lupaan_.