Hihii, unohdin kertoa mitä lankoja ostin Tampereelta. Ai ei pitänyt vai? Ai että piti osallistua lankahamstereihin? Never heard ;).

Pirkanmaan kotityöstä ostin kaksi vyyhtiä punaista (tummaa) Pirkkalankaa, sitä vahvempaa. Niistä tulee huivi. Yeah right, montakohan huivilankaa mulla jo on... Sitten ostin *fanfaareja* elämäni ekaa hahtuvaa. Liukuvärjättyä siniharmaata!!! Niistä tulee se "kissapipo" Hempukan ohjeen mukaan (tämäkin hurrattu jo aiemmin). Ostin vielä ohuempaa Pirkkalankaa sinisenä. Neulon sen ja yksinkertaisen hahtuvan tumpuiksi juuri niin kuin kaupassa oli tehty. Niistä tuli kivan näköisen lapaset. Ohje oli niinkin yksinkertainen että yksi säie hahtuvaa ja lanka yksinkertaisena, 5 mm puikot, 8 silmukkaa puikolle, pesu 40 asteessa. Tuskin rikoin kenenkään tekijänoikeuksia kun kerroin tämän teille :)), ohje oli näytelapasissa kiinni ja kerroinhan mistä se on peräisin.

Pari kerää punaraita-Woolia ostin. Samoin kerän 7 Veljestä jättiraitaa. Jälkimmäisestä tulee sukat. Edellinen taisi olla hc heräteostos. En kerrassaan keksi mitä siitä tehdä ellei sitten neuletakkia ystäväni tyttärelle Olivialle.

Ppelkäsin vähän minkälainen sotku tulee Tubeyn langoista. Niistä en _kehdannut_ ottaa kuvaa silloin kun ne ostin...näyttivät sen verran karmeille yhdessä. Hihan raitoina mustalla "pohjalla" ne näyttävät tosi hienoille! Sitten kun systeri ei ole tällainen albiino kuin minä (en ole oikeasti albiino :)) eikä ollut loukkaavasti ketään kohtaan - olen vaan järkyn vaalea iholtani ja hiuksiltanikin) vaan punapää purkista ja muutenkin tummempi kuin allekirjoittanut niin värit sopivat varmasti upeasti hänelle.

Ei kuvia vieläkään...kamera on kotona. Ihanan Miehen kamera akuton tällä hetkellä. Hyvää kannattaa odottaa...eiksnii

M